E80-esikoiskirjailijaseminaari

Pentinkulman päivillä on ollut perinteenä kutsua esikoiskirjailijoita seminaariin, jossa he voivat jakaa kokemuksiaan ja oppia kirjailijan työstä. E80-esikoiskirjailijaseminaaria on järjestetty Urjalassa Pentinkulman päivillä vuodesta 1987 lähtien. Vuosien varrella sille ovat kirjailijauransa alkuvaiheessa osallistuneet esimerkiksi Kjell Westö, Seppo Jokinen, Johanna Venho, Arno Kotro ja Tuomas Kyrö.

Seminaarin aikana käsitellään kirjoittamiseen liittyviä teemoja, kuten kritiikkiä, apurahoja ja kirjailijan työn eri ulottuvuuksia. Tapahtuma tarjoaa esikoiskirjailijoille tilaisuuden verkostoitua sekä saada palautetta ja tukea kirjoittamisen matkan varrella.

Esikoiskirjailijat esitellään yleisölle paneelikeskustelussa osana Pentinkulman päivien ohjelmaa. Tallenne E80-esikoiskirjailijaseminaarista löytyy arkistosta.

E80-esikoiskirjailijaseminaarin vetäjien esittely

Erkka Mykkänen on kuopiolaislähtöinen kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Helsingistä. Hän on julkaissut neljä teosta, Kolme maailmanloppua (WSOY, 2015), Something not good (WSOY, 2018), Sellainen mies (Gummerus, 2024) ja Miehet joita ajattelen öisin (omakustanne) ja tällä hetkellä hänellä on työn alla kaksiosainen nuortenkirjasarja.

Erkka on itsekin E80-seminaarialumni vuodelta 2015 ja kokemus on jättänyt häneen lämpimät muistot: 

”En ajattele, että kirjoittaminen on yksinäistä työtä – teksti on ystävä. Silti toisiin kirjailijoihin tutustuminen, vertaiskokemusten jakaminen ja kirjailijuudesta puhuminen todellisena ammattina teki vaikutuksen, joka tuntuu yhä.”

Mykkänen kuvailee, kuinka seminaari tarjoaa loistavat puitteet jakaa ajatuksia esikoiskirjailijoita yhdistävistä teemoista, kuten kirjoittamisen hankalista paikoista, apurahojen hakemisestä yhteistyöstä kustantamon kanssa, kritiikeistä ja seuraavan kirjan kirjoittamisesta.


Taija Tuominen, Suomen Kulttuurirahaston Hämeen osaston päällikkö sekä luovan kirjallisuuden opettaja, on vetänyt E80-seminaaria toistakymmentä vuotta. Hän on itse ollut esikoiskirjailijana mukana seminaarissa vuonna 2000 ja kuvailee niiden olleen tärkeitä ja käänteentekeviä päiviä:

”E80-seminaari on tärkeä esikoiskirjailijoiden kohtaamispaikka. Siellä luodaan suhteita kollegoihin ja siellä syntyy ystävyys. Siellä jaetaan kokemuksia ja saadaan tietoa apurahoista resedensseihin, tutustutaan kirjailijan työhön ja sen eri vaihtoehtoihin – miten kirjailija voi työllistää itseään monialaisesti.”

Hän on tehnyt tutkimuksen esikoiskirjailijoiden asemasta, opiskellut muun muassa Tampereen yliopistossa suomen kirjallisuutta, työskennellyt kirjallisuuden läänintaiteilijana, toimittajana, pääsihteerinä sekä toiminnanjohtajana. Hänen seuraava romaaninsa ilmestyy syyskuussa 2026.


Maria Laakso on tamperelainen kirjallisuudentutkija, kirjallisuustieteen tohtori ja dosentti. Hän on myös oppi- ja tietokirjailija, jonka kirjallinen tuotanto käsittelee kauttaaltaan kirjallisuutta; hän on julkaissut esimerkiksi kirjallisuuden klassikoita esittelevän Taltuta klassikko -sarjan (Tammi, 2019, 2021 ja 2024).

E80-seminaarin vetäminen on Marialle ollut jo vuosia kesän kohokohta, jossa päästään puhumaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta sekä kaikesta tämän tiukan ytimen ympärillä olevasta, kuten apurahoista, vastaanotosta, paineista, ilosta ja elämästä.

”Ihana miljöö kesäisessä Urjalassa tekee tapahtumasta omalla tavallaan erityisen.  Seminaarista esikoiskirjailijat lähtevät yleensä kotiin väsyneinä mutta varsin onnellisina: täynnä sulateltavaa, pohdittavaa ja inspiraatiota.”