KIRJAILIJABLOGI: Ihmissuhteiden kuvioita

Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla (Karisto 2016)

Heidi Mäkinen on tamperelainen esikoiskirjailija. Blogissaan hän kertoo olevansa ”nainen, blondi, keski-ikäinen, savolainen Tampereella, lääkäri, pessimisti, selkärangaton, väsynyt, esikoiskirjailija, kulttuurin suurkuluttaja, taiteiden ihailija, äiti, ruokaihminen (hyvä syömään ainakin), neuleihminen (erityisosaamisalueena villasukat)”.

Mäkisen esikoisromaanilla on sama nimi kuin blogilla: Ei saa mennä ulos saunaiholla. Teos sijoittuukin kirjailijan kotikaupunkiin Tampereelle. Päähenkilöitä ovat 60-vuotias eläkkeelle jäänyt Eeva sekä sairaalassa työskentelevä 35-vuotias Sini.

Molemmat naiset ovat alussa vailla elämänkumppania, Eeva on jäänyt leskeksi ja tuntee itsensä vapaaksi miehensä hallinnasta. Sini sen sijaan on aina asunut yksin, mutta haaveilee kauniista häistä ja parisuhteesta. Tarinaa kuljetetaan hauskan polveilevasti. Naisten elämään astuu miehiä deittipalvelun palstoilta, ravintolasta, kouluvuosilta ja jopa ystävättären perheestä. Teosta voi luonnehtia aidoksi ihmissuhderomaaniksi, sillä niin monella tavalla päähenkilöiden ja sivuhenkilöiden suhteet sivuavat toisiaan. Ihmissuhdepeli on surkuhupaisaa positiivisessa mielessä, Ihmissuhdekuviot ovatkin ilmeisen harkittu humoristisen kerronnan keino.

Heidi Mäkinen on tarkka nykyelämän havainnoija. Asiat esitetään ironisen kaksiäänisesti. Ironian kohteeksi joutuvat niin deittipalstojen kohtaamiset, naiivit Facebook-päivitykset kuin kaupallinen häähumu. Avioerot, pettämiset, puolison luokse palaamiset ja uudet erot kuuluvat päähenkilöiden ja heidän kumppaneidensa elämään: ”Ilkka oli nyt lopullisesti liittynyt eronneiden miessurkimusten joukkoon. Eron myötä hänen elinikänsä lyhenisi, hän masentuisi, alkoholisoituisi ja lihoisi. Hän ei muistaisi käydä säännöllisesti parturissa.”

Kaiken pettämisen ja eripuran yllä leijuu kuitenkin halu ymmärtää ja auttaa muita. Niinpä miehet eivät olekaan niin pahoja kuin lukija aluksi luulee. Naapureina asuvat Sini ja Eeva tutustuvat ja ystävystyvät. Naisten keskinäistä avunantosopimusta voi verrata Tiina Lifländerin romaanin Kolme syytä eläänaisten ystävystymiseen sillä erolla, että Mäkisen naisilla ei ole aikaisempia kaunoja painolastinaan.

Teoksen läpikäyvänä tyylikeinona on huumori, jonka kautta tartutaan vakaviin asioihin, oman miehen kuolemaan, rakastajan vaimon kuolemaan, lapsen syntymään. Mäkistä voisikin verrata toiseen tamperelaishumoristiin, Tiina Nopolaan. Myös Nopolan huumori on eleetöntä tilannekomiikkaa.

Kerrontastrategiana on tässäkin romaanissa, niin kuin monessa viime vuosien aikana ilmestyneessä, näkökulmatekniikka, jossa kunkin luvun alussa ilmoitetaan, kenen näkökulmasta tapahtumia seurataan. Eeva on nostettu minäkertojan asemaan. Lukija tekee ympäristöhavainnot hänen mukanaan, hänen näkökulmastaan: ”Mieshoitaja liiskasi rinnat vuorotellen kahden muovilevyn väliin. Hoitaja teki työtä persoonattomasti kuin käsittelisi porsaankyljyksiä.” Sen sijaan Sinin kohdalla ulkopuolinen kertoja tuo havainnot ja tuntemukset esiin: ”Kun Sini astui liiketilaan, kuuluivat kaiuttimesta Mendelssohnin häämarssin ensitahdit. Henkareissa roikkui valkoisia ylellisiä pitkiä mekkoja.” Teoksessa on kuitenkin niin paljon myös Sinin sisäistä kerrontaa, että myös Sini tulee lukijalle läheiseksi.

Kolmas ääni teokseen tulee Eevan häijyn rotukissan Kyllikin monologeissa: ”Olen vaarallinen peto. Olen kuolematon.” Kyllikki tekee lukijalle paljastuksia, mutta myös pahansuopaa arviointia Eevan luona käyvistä henkilöistä. Koiranomistajalukija jää miettimään, mikä näiden useasti toistuvien kursiivilla erotettujen monologien anti teokselle on. Puhuuko kissan monologeissa Eevan pahansuopa alter ego vai ovatko kärjistetyt mielipiteet eläimen ”henkilökuvan” rakentamista? Eläimen ja ihmisen läheisestä suhteesta joka tapauksessa on kyse. Nykyaikaa tämäkin: Lehtien julkkishaastatteluissa perhesuhteet ilmoitetaan kissojen ja koirien lukumäärän tarkkuudella.

Anneli Niinimäki

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka on tutkinut sanataideteosten kieltä ja kerronnan moniäänisyyttä.

KIRJAILIJABLOGI: Supikoira perhe-elämässä

Riina Paasonen: Kaikki minkä menetimme
Romaani, 261 s.
Minerva 2017

Riina Paasosen esikoisteos Kaikki minkä menetimme on huumorin ja draaman makusekoitus, jossa on teelusikallinen absurdiutta ja hyppysellinen seksuaalisuutta. Romaanin päähenkilö on avioliitossaan hellyyttä ja läheisyyttä kaipaava keski-ikäinen Johannes. Hänen vaimonsa, Orvokki, on enemmän kiinnostunut uudesta tatuoinnistaan kuin heidän avioliitostaan, ja juuri aikuiseksi kasvaneet lapsetkin, Aura ja Arvi, tuntuvat Johannekselle etäisiltä.

Mihin häntä enää tarvittiin? Aura pärjäsi omillaan. Arvi ei sietänyt häntä. Pojan herkkyys saattoi hyvinkin olla perittyä. Johanneksessa ei ollut miestä edes täyttämään eläimiä. Kyynel pyrki itsepintaisesti esiin ja kutitti hänen silmäkulmassaan.

Lähtölaukauksena romaanille toimii kummallinen kohtaus, jonka jälkeen Johanneksen pihalle ilmestyy supikoira. Tämän myötä mies löytää itselleen jokapäiväistä tekemistä; hän kiintyy talon uuteen eläinvieraaseen.

Henkilöhahmojen välinen vuorovaikutus vangitsee lukijan: kuinka perheenjäsenet kohtaavat toisensa tai jättävät kohtaamatta. Kirjassa seurataan, muuttuuko Orvokin suhde Johannekseen tai tylsistyneen Arvin kiinnostus maailman menoihin. Samalla aikuisesta miehestä nousee eläimen myötä esiin lapsellinen innokkuus:

Harvoin sai todistaa ihmeitä. Pienenä Johannes oli ollut äitinsä kanssa sirkuksessa. Kun esitys oli päättynyt, klovni riisui paitansa ja ryhtyi hankaamaan meikkejä kasvoiltaan. Hän oli katsellut verhon raosta. Taika oli rauennut, eikä se ollut mikään ihme, merkillistä vain. Lapsuudessaan Johannes ei ollut koskaan lakannut toivomasta ihmettä. Ja tässä se nyt oli.

Kaikki minkä menetimme on tarkka kuvaus perhe-elämästä sekä arjen tavallisuudesta ja vaihtelevuudesta. Paasonen vaihtaa näkökulmahahmojensa välillä taitavasti, ja hänen henkilönsä ovat lukijalle hyvin todentuntuisia ja samaistuttavia. Kirjassa jopa supikoiran pitäminen lemmikkinä tuntuu melkein uskottavalta.

Réka Lelkes

Kirjoittaja asuu Itä-Helsingissä ja opiskelee kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa.

Moikka maailma!

Tervetuloa käyttämään WordPress-ohjelmaa. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Muokkaa sitä tai poista se ja aloita bloggaaminen!