KIRJAILIJABLOGI: Kissoista, runoudesta ja feministisestä teoriasta

Aino Vähäpesola: Onnenkissa (Kosmos, 2019)

Aino Vähäpesolan esikoisteos Onnenkissa on monitasoinen sommitelma esseemäistä pohdintaa, arkielämän kuvausta ja minäkertojan itsereflektiota. Koko teoksen halki kulkee nykyajassa elävän päähenkilön suhde runoilija Edith Södergraniin ja tämän runoihin. Kertoja pyrkii kuvaamaan Södergranin elämää toisaalta elämänkerrallisten faktojen ja toisaalta itseen kohdistuvien rinnastusten kautta. Kuvaukset katkeavat kuitenkin toisinaan kertojan kyseenalaistaessa omaa oikeuttaan tai kykyään kertoa ja edesmenneen ihmisen elämästä:

”On vaikeaa sanoa, millainen lapsi oli Södergran, joka käveli pitkin Pietarin katuja. Jokainen tarinallisesti eheä, kuvaileva määritelmä ihmisen luonteesta ikään kuin sulkee pois muita piirteitä, jotka ovat aivan yhtä mahdollisia.” (Onnenkissa, 83)

Päähenkilö kyseenalaistaa lähes kaiken ja monet arkipäiväisetkin asiat liukuvat lähes huomaamatta teoreettiseksi pohdinnaksi. Kirjassa hän viimeistelee kirjallisuustieteen graduaan ja kirjan konkreettiset tapahtumat keskittyvätkin paljolti gradun, joogan ja parisuhteen päättymisen ympärille. Hyvin arkipäiväiset, verrattain pienet tapahtumat saavat laajemman kehyksen, kun päähenkilö tarkastelee kokemuksiaan feministisen teorian näkökulmasta. Kenties vähän tyypillisemmästä, juonikeskeisestä romaanikerronnasta poiketen päähenkilön gradunvalmistelua ei ainoastaan mainita tekstissä vaan kirjallisuusanalyysi ja teoreettinen pohdiskelu tulvivat tekstiin ja kerrontaan. Edith Södergranin runoista kertoja löytää yhtymäkohtia elämäänsä ja samalla analysoi Södergranin omia naiseuden kokemuksia. Södergranista kertovat elämänkerralliset kappaleet punoutuvat yhteen kertojan oman elämän ja feministisen teorian kanssa.

Lukukokemuksena Onnenkissa on oikeastaan jollakin tapaa rauhoittava. Teoreettinen pohdiskelu tarjoaa työkaluja ajatteluun ainakin minun kohdallani. Osin huomiot esimerkiksi heteroparisuhteesta ovat jossain määrin yleistäviä, mutta monia todellisia oivaltamisen hetkiäkin lukijalle tarjoutuu. Teoreettisuudestaan huolimatta Onnenkissa ei ole millään tavoin raskas luettava. Esseemäisen pohdiskelun, itsereflektion ja arkielämän kokemusten kokonaisuus soljuu helppolukuisesti ja harmonisesti. Södergranin hyvinkin tarkkojen elämänkerrallisten yksityiskohtien lukeminen tuntuu jotenkin erityisen lohdulliselta ja miellyttävältä teoreettisuuden rinnalla. Lisäksi runouteen itsekin erikoistuvalle kirjallisuudenopiskelijalle myös kirjallisuusanalyyttiset huomiot Södergranin runoista ilahduttavat.

Elina Sallinen

Kirjoittaja on Pentinkulman päivien projektisihteeri ja kirjallisuudenopiskelija.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa