KIRJAILIJABLOGI: : Minä katselen sen elämää kaukaa ja toivon, että pitävät sitä hyvin.

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi, 2018)

Heti ensimmäisenä on nimi ”En palaa takaisin koskaan, luulen”. Eppu Normaalin biisiin Tahroja paperilla viittaava nimi herättää oitis lukijan uteliaisuuden. Satu Vasantolan romaanin luettuaan tajuaa nimen koko merkityksen. Nimi läpäisee koko teoksen.

Sukupolvien ketju, maaltamuutto, luokkaretki hyvinvointiyhteiskunnassa, oman paikan etsiminen ja myöskin maahanmuutto. Nämä kaikki ovat läsnä Satu Vasantolan romaanissa, jossa mukana kulkee myös naisen vahva seksuaalisuus.

Susanna on helsinkiläinen juristi, jonka taustalta löytyy väkivaltainen pohjalainen perhe. Susannalla on suvun ensimmäinen akateeminen tutkinto. Hän on ainoa, joka on lähtenyt Helsinkiin opiskelemaan. Samalla hän kuitenkin kantaa Pohjanmaata mukanaan, sillä siteet sinne ovat vahvat. Siellä asuvat etäiset vanhemmat – väkivaltainen ja arvaamaton Olli-isä ja hänen hyviä puoliaan korostava äiti, Marja-Terttu, luotettava Tapio-eno ja peräseinäjokelainen Martta, yli yhdeksänkymppinen mummo.

Työssään Susanna tutustuu turvapaikanhakijoihin, erityisesti Fatimaan ja hänen perheeseensä. Fatiman tarina tulee Susannan lähelle, ja lähteminen ja paluun mahdottomuus konkretisoituvat vielä enemmän. Romaani yhdistää taitavasti jalasjärviset, peräseinäjokiset ja irakilaiset – helsinkiläisiä ja ruotsalaisia unohtamatta.

Satu Vasantola kirjoittaa eteläpohjalaisen suvun perhesuhteista. Hän kirjoittaa työstä ja elämästä maaseudulla niin luontevasti, että vilja tuoksuu ja maito suihkuaa ämpäriin kaikille lukijan aisteille. Olen usein kaivannut realistisia työnkuvauksia suomalaiseen nykykirjallisuuteen, sillä työn kautta tekstiin tulee luontevasti yhteiskunnallisuutta ja ajankuvaa. Työn kautta voi kuvata aidosti ja kokonaisesti myös henkilöhahmoja. Sen Vasantola tekee taitavasti.

”En palaa takaisin koskaan, luulen” kertoo Susannan suvun tarinan 1930-luvulta nykypäivään asti, Fatiman kautta kirjassa kurkistetaan myös tulevaisuuteen.

Satu Vasantola on rakenteessa rikkonut sopivasti kronologian. Aikatasot limittyvät hienosti toisiinsa ja vuosiluvut kulkevat lukujen nimissä. Lukija ei missään vaiheessa putoa matkasta kootessaan juonen palasia.

Kaikista vahvimpana ja koskettavimpana hahmona koko teoksen lävitse kulkee elämäntarinansa kautta Martta, Susannan mummo. Erityisen hänen kohdallaan aikatasojen limitys on upea ratkaisu, sillä Martan tarina avautuu vähitellen romaanin edetessä. Martan kautta tulee naisen asema maaseutuyhteiskunnassa, jossa ympärillä on työtä ja sodassa hajonneita, väkivaltaisia miehiä. Lisäksi Martta kantaa koko ikänsä vahvasti omaa seksuaalisuuttaan.

Kolmeen osaan jaetussa teoksessa synnytään ja kuollaan. Aivan alussa Martta hautaa oman poikansa Tapion. Tapion Göteborgin pieleen menneiden töiden ja eteläpohjalaisen rakennusliikkeen tuhon kautta ajankuva ja yhteiskunnallisuus vain laajenee. Samalla teksti ja henkilöt tulevat aivan liki lukijaa. Heidän elämänsä koskettavat.

Romaanin kerronnassa konkreettiset yksityiskohdat ja luonteva, tiivis dialogi tekevät tarinan hyvin eläväksi.

Satu Vasantolalla on kirjailijan tärkeimmät ominaisuudet – tarinan kertojan ote, taito eläytyä kaikkiin henkilöhahmoihinsa ja kirjoittaa taitavasti ja rehellisesti. ”En palaa takaisin koskaan, luulen” on väkevä jatkumo eteläpohjalaisuutta kuvaavaan kirjallisuuteen; samalla se avaa sen maailman aivan uudella tavalla ja on paljon enemmän kuin sukuromaani. Kysymys on oman paikan löytämisestä.

Taija Tuominen

Kirjoittaja on hämäläinen kirjailija, kirjoittamisen opettaja ja yksi E80-seminaarin vetäjistä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa