Lihan iloista! Penttarien vuoden teema on antoisa ja herättää monenlaisia ajatuksia

Hei Penttarien ystävät,

sunnuntaina 28.7. Pentinkulman päivät 2019 alkoivat somessa virtaavilla rakkauteen ja lihan iloihin liittyvillä kuvilla, sanoilla ja videoilla. Toivottavasti silmiisi osui mukavia tarinoita tai ajatuksia, joita oli kerätty urjalalaisilta, kesän muilta kulkijoilta ja kirjailijoilta.

Pentinkulman päivien vuoden 2019 teema ”lihan ilot” on ollut juuri niin hauska teema kirjallisuusviikolle kuin sitä valittaessa toivottiin. Mitä lihan ilot pitävät sisällään? Vastauksen etsiminen on ollut viihdyttävää: välillä on saanut miettiä erotiikkaa, välillä juoksemista. Syöminen on tietenkin lihan ilo, ja nauraminen. Myös lihan ilojen kääntöpuoli on mietityttänyt ja mielessä on ollut tuttu sanonta ”itku pitkästä ilosta”. Mitä se voisi tarkoittaa meidän teemamme yhteydessä? Jos kuluttaminen ja tavaroista nauttiminen olisi yksi lihan iloista, olisiko lihan ilojen kääntöpuoli silloin maapallon resurssien liiallinen tuhlaus ja ilmastonmuutoksen eteneminen?

Pentinkulman päivien ohjelmassa on lihan iloihin liittyvät monet näkökulmat otettu huomioon. Tätä tekstiä ja somekanavillamme sunnuntaina 28.7. tapahtuvaa lainausten- ja pienten videoiden virtaa varten kysyin lihan ilojen synnyttämistä ajatuksista joukolta kotimaisia kirjailijoita.

”Lihan iloista ajattelen niin, että niiden kautta osallistumme maailmaan. Elossa olemisen kokemus liittyy lihaan ja lihallisiin kokemuksiin. Liha on ainutkertainen, halukas, jatkuvasti muuttuva ja tottelematon käyttöliittymä, josta ei ole ulospääsyä… Lihan iloja ovat myös uiminen, paleleminen, kuumeen hellittäminen.” Näin lihan iloja pohtii Finlandia-palkittu kirjailija, E80-tapahtuman veteraani Jukka Viikilä. Kuinka kauniisti ja vaivattomasti hän sanoittaa mielihyvän tunteen synnyn moninaisuuden: ihmisen on hyvä olla esimerkiksi kun kuume laskee. Samaa rataa on helppo jatkaa. Tuntuu hyvältä, kun hammakipu hellittää ja pääkipu vaimenee. Lihan ilot voivat olla pieniä. Uiminen. Viileä vesi, joka virkistää väsyneitä jalkoja. Tuuli, joka silittää ihoa.

Lihan ilo voi olla myös lukeminen. Tästä kirjoittaa hienosti Emmi Itäranta, yksi viimeaikojen menestyneimpiä ja kiinnostavimpia dystopiakirjailijoitamme, muun muassa Teemestarin kirjan kirjoittaja.

”Kirjallisuus itsessään on mielestäni yksi lihan iloista: lukeminen on paitsi henkinen, myös fyysinen akti. Kirjainten ja lauseiden visuaalinen muoto sivuilla, kirjan kanssa tuoliin käpertyminen, kirjan tuntu ja paino sormissa, paperin ja painomusteen tuoksu, lukemistapahtumaan yhdistetty ruoka, juoma tai musiikki rakentavat yhdessä kehollisen kokemuksen. Kun tähän punotaan tekstin aiheuttamat tunnetilat ja fyysiset tuntemukset, aistinautinto on valmis.” Kuinka samaa mieltä olen Emmin kanssa. Mieleeni tulevat hetket paitsi fyysisen kirjan, äänikirjojen parissa. Hetket, joina olen istunut lempituolissani silmät sujlettuina ja kuunnellut romaania taitavan lukijan lukemana, kuinka tarinat ovat saaneet aikaan tunnekuohuja, itkua, naurua, turhautumista, onnentunteita. Kyllä: kirjat ja lukeminen ovat ehdottomasti lihan iloja. Ja niitähän koko Penttariviikko juhlii tänäkin vuonna..

”Lihan iloista minulle tulee ensimmäisenä mieleen seksi, sitten ruoka ja viini. Kun vähän aikaa mietin, päädyin ajattelemaan lihan iloja kehon nautinnoiksi, elämisen riemuksi ja niiksi kokemuksiksi, joita kehoni kautta saan: tanssi, juoma, ruoka, hellyys, seksi, liikunta”, miettii lihan iloista kirjailija Emma Puikkonen, jonka viimeisin, kiitetty teos Lupaus, käsittelee ilmastonmuutosahdistusta. Yksi Emman sanoista jää mietityttämään muita enemmän – nimittäin riemu. Milloin viimeksi olen kokenut elämisen riemua? Mieleen tulee takavuosien huvipuistoreissu ja vuoristorata, holtiton kirkuminen alamäessä, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Mieleen nousevat myös hetket jalkapallokentän reunalla, kun lapset pelaavat. Jee! Se tunne, kun lapsi tai lapsen joukkue tekee maalin. Riemastuttavia, vanhoja muistoja. ”Aloin vähän haikaillakin lihan ilojen kautta hahmottuvaa elämää tekemättömien töiden tai television ääressä jumittamisen sijaan”, kirjoittaa Emma lihan iloja pohdittuaan. Sama tunne valtaa minut: miksi niin paljon suorittamista, miksei enemmän lihan iloja? Ei kai elämisen riemun tunteiden kuuluisi olla pelkkiä muistoja?

Entäpä lihan ilojen eroottinen puoli. Seksi. Onko niin, että kirjailijoiden ajatuksissa kaikki muut lihan ilot ajavat tämän ilmiselvän tulkinnan ohi? Ei sentään.

”Lihan iloista mieleen tulee tietenkin seksi, kuten kaikesta muustakin. Tosin kun mietin asiaa yli kolme sekuntia muistin, että lihan iloja ovat myös liikunta ja kaikenlainen fyysinen riehuminen sekä syöminen. Viinan juomisen laskisin kuitenkin enemmän hengen hupeihin kuin lihan iloihin”, kirjoittaa Roope Lipasti, yksi humoristisimmista nykykirjailijoistamme, jonka viimeisin romaani Jälkikasvukausi käsittelee hirtehisen koskettavasti ja naurettavan vakavasti murrosikäisen vanhemmuutta. Lihan iloja ja myös niiden kääntöpuolta pohtiessaan Roope toteaa seksin olevan näistä iloista tietyllä tavalla turvallisimman, koska sitä ei rasita kohtuuden vaatimus kuten monia muita. Esimerkiksi ruoan ylenpalttinen mässäily voi aiheuttaa hyvinkin tukalan olon – sänkykamarihommia sen sijaan ei suurikaan määrä pahenna.

Myös monipuolinen ja kiitetty kirjailija Laura Honkasalo pohtii lihan iloja seksuaalisuuden näkökulmasta. ”Lihan iloista tulee tietysti ekana mieleen seksuaalisuus (vaikka rakastan hyvää pihviä). Sehän on toki hienoa, että nykyään seksuaalisuudesta puhutaan avoimesti, mutta samalla unohdetaan ne asiat, jotka jäävät katveeseen, kuten vaikka vammaisten ja vanhusten seksuaalisuus. Elämme näennäisen vapaamielisiä aikoja, silti välillä tuntuu että seksi on sallittua kauniiden ja terveiden ihmisten kesken, muu aiheuttaa epämukavuuden tunteita. Seksuaalisuushan on läsnä kaikissa elämän vaiheissa taaperosta vanhukseksi. Tuntuu että nykyään vaikkapa alaikäisten ja, ööh, yläikäisten seksuaalisuus herättää aika ristiriitaisia reaktioita.”

Riittäköön tämä tällä erää erotiikasta – entäpä ruoka? Kirjailija Kristiina Vuori, Pentinkulman päivien tämän vuoden kirjatorin vieras, joka kirjoittaa herkullisia ja taitavia historiallisia romaaneja, lähestyy aihetta kiinnostavasti tämän ja menneen ajan näkökulmasta.”Lihan iloista mieleeni tulee ensimmäiseksi tietysti lihallinen rakkaus ja toiseksi yltäkylläisen pitopöydän lihapadat”, Kristiina miettii. ”Pappien mukaan yksi paastoamisen hyödyistä oli se, että se vähensi ylensyömistä ja ahneutta. Nämähän laskettiin keskiajalla seitsemään kuolemansyntiin. Nykyaikana ylipainoa esiintyy niin runsaasti ja jo hengenvaarallisissa mitoissa, että ruokapöydässä pidetyt lihan ilot tuntuvat riistäytyneen käsistä. Valtaosa meistä ei tee enää ruumillista työtä ja siksikin syömisen tarkkailu on tärkeämpää kuin esim. keskiajalla, milloin syöty ruoka myös kulutettiin päivän aikana.”

Ruokanautintojen äärellä on kiinnostavasti myös Pentinkulman päivien vakivieras ja ystävä, kirjailija Anneli Kanto. ”Ehkä senioripohjainen ikäni selittää sen, että ensimmäiseksi ei tule mieleen seksi vaan lihan syönti. Olen ollut karnivoori koko ikäni asiaa ajattelematta. Olen nauttinut pihveistä ja possunkyljyksistä, tehnyt jauhelihakastiketta ja maksakastiketta, nähnyt lihassa materian, paistijauhelihan tai sikanaudan. Kunnes. Ensiksi kylmätiskissä jalat pystyssä kellottavat broilerit alkoivat ällöttää. Ne näyttivät niin ruumiilta. Kun Peter Singerin Oikeutta eläimille ilmestyi 1991, vain äimistelin moista ajattelua, mutta käännös oli tulossa. En voinutkaan katsoa lihatiskiä näkemättä siinä tapettuja eläimiä ja eläinten osia. Lihansyönti kävi vastenmieliseksi. Ei ollut enää ilo.”

Niin. Annelin lause pysäyttää. Mitä lihan ilot ovat sitten, kun ne eivät ole enää iloja? Kysyin kirjailijoilta myös heidän suhdettaan lihan ilojen kääntöpuoleen. Jos ja kun kolikolla on kaksi puolta, hyvä ja paha, mitä löytyy lihan ilojen kääntöpuolelta?

”Tarkoittaako kääntöpuoli vastakohtaa?” Roope Lipasti aloittaa pohdinnan ja jatkaa: ”Ei välttämättä tarkoita mutta saattaa tarkoittaakin. Jos se ei tarkoita vastakohtaa vaan jotain, joka on olemassa samaan aikaan lihan ilojen kanssa mutta on jollain tavalla niiden miinusmerkkinen serkku, niin…silloin lihanilojen kääntöpuoli voi olla liiallisuus. Tulee paha olo kun on syönyt liikaa tai urheillut liikaa. Jos taas puhutaan lihan ilojen vastakohdasta, niin se ei ainakaan ole hengen ilo, sillä nämä kaksi lyövät helposti ja monessa kohdin kättä. Vastakohta on siis lihan suru eli jonkinlainen saamattomuus ja velttous (sic!) ja voimattomuus”.

Emma Puikkonen etsii lihan ilojen kääntöpuolta suunnasta, joka on pohduituttanut häntä myös kirjailijana. ”Ympäristön suhteen elämme murroskohdassa, olemme alkaneet keskustella siitä, millaisia rajoituksia meidän hedonismillemme pitäisi asettaa. Murroskohdassa on aina vähän vaikeaa: teenkö valinnan hiilijalanjäljen vai nautinnon pohjalta, miten se juusto, kahvi, viini? Tilanne aina helpottuu kun jonkun valinnan on vakituisesti tehnyt, ajatellut että tämä kuuluu siihen mitä ajattelen maailmasta.”

Myös Emmi Itäranta löytää kääntöpuolen suunnasta, joka on tuttu on hänen teoksistaan. ”Ihminen on perusolemukseltaan hedonisti, joka jää aistielämyksiin helposti koukkuun. Jos oman nautinnon etsiminen menee kaiken muun edelle, sillä vahingoittaa helposti sekä toisia ihmisiä että maailmaa. Ilmastonmuutos, joka on aikamme suurin haaste, voidaan nähdä seurauksena helpon ja nautittavan elämän tavoittelusta kaiken muun kustannuksella”.

Tapahtumaviikon aikana tulemme jakamaan somessa ja sivuillamme toiveuusintoja 28.7. jaetuista tarinoista ja aivan uusiakin juttuja. Tavataan siis!

Niina Repo, kirjailija, Pentinkulman päivien toiminnanjohtaja