KIRJAILIJABLOGI: Kun nainen kantaa vastuun

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet (Otava 2019)

”Pirä sinä tila suvuus” on esikoiskirjailija Paula Nivukosken romaanin Nopeasti piirretyt pilvet (Otava 2019) läpikäyvä johtoajatus. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Pohjanmaalle maaseutukylään 1920-luvulle. Teoksessa seurataan päähenkilö Liisan elämää pikkutytöstä aikuiseksi maatalon emännäksi. Kirjailija vie tapahtumat lähelle omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. ”Juureni ovat syvässä Pohjanmaan mullassa”, Nivukoski sanoo, ”kylässä, jossa naiset olivat väkeviä ja miehet lähtivät Amerikkaan.”

Romaanin alussa Liisan isä kuolee ja äiti jää nuorena leskeksi, mikä vaikuttaa perheen toimeentuloon. Äiti katkeroituu ja purkaa pahaa oloaan Liisaan, joka ei täytä kuolleen veljensä paikkaa ja on äidin mielestä kaikissa suhteissa epätäydellinen.

Nuori Liisa rakastuu komeaan Kalleen ja torjuu toisen naapurinpojan Anteron, joka myös haluaisi Liisan vaimokseen. Avioliitto Kallen kanssa ei kauaakaan jatku onnellisena, sillä kotivävy Kalle ei kykene tarttumaan talon töihin tosi mielellä. Useiden muiden pohjalaismiesten tavoin hän alkaa haaveilla Amerikkaan lähdöstä leveämmän leivän äärelle. Liisaa velvoittaa kuitenkin isän kuolinvuoteella esittämä vaatimus pitää kotitalo suvun hallussa. Niinpä Liisa saattaa kahden lapsen kanssa miehensä Vaasaan juna-asemalle, alkaa odottaa kolmatta lastaan ja miestään palaavaksi.

Kalle ei palaa ensi jouluksi, ei seuraavaksi eikä koskaan. Maalaistalo elää naistyövoiman ja ruokapalkalla saadun talkooväen varassa vuodesta toiseen. Toimeentulo on niin niukkaa, että Liisa jauhaa salaa pettua leivän sekaan.

Nivukoski on hyvä kertoja. Hän kuljettaa lukijaa mukanaan selkeästi otsikoissa ilmoitettujen vuosilukujen avulla. Tämä on onnistunut ratkaisu, koska liikutaan lähihistoriassa ja siksi lukija voi ankkuroida asioita oman tietämykseensä. ”Kirjon maiseman ja kirjon ihmiset kylänraitille”, on kirjailija kuvannut tyyliään. Vanhempi väki muistaa Liisan aikaisen – oman isoäitinsä aikaisen – maalaisyhteisön. Kaikki tunsivat toisensa, ja pahansuopuus saattoi tiivistyä sietämättömäksi. Teoksessa annetaan tyly kuva kylän naisista, jotka sääliä tuntematta käyvät Amerikan lesken kimppuun:

”Aura nyökkäsi, hänen kasvoillaan oli puolikas hymyä. Suoma kääntyi kohti Kirstiä, jatkoi juttuaan. Sanat leijailivat ilmassa ja suurenivat, kunnes läjähtivät Liisan kasvoja vasten. Oottako kuullut, notta – – vaikka johan me tiärettihin, nottei se Kalle tuu. Johan me tiärettihin jo silloon, ku se lähti.”

Nivukosken kerronta vie mukanaan. Perheen isän kuolema koskettaa lukijaa heti ensi sivuilla. Liisan ja Kallen rakkauden syttyminen on kauniin romanttista. Kerronta saa uusia tasoja, kun kuvaan piirtyvät elämän ja avioelämän vaikeudet. Varsinkin Kallen lähtö Amerikkaan tiivistää tunnelmaa. Lähdön suunnittelu, sen toteutuminen ja miehen paluun katkeraksi muuttuva odotus esitetään Liisan kautta. Tämä on teoksen parasta antia. Lukija kiittää myös siitä, että kirjoittaja on luopunut paljon käytetystä näkökulmatekniikasta. Tilanteet kuvataan tarkan yksityiskohtaisesti, mutta myös Liisan sisäiselle äänelle annetaan paljon tilaa. Liisa näytetään läheltä toiveineen, pelkoineen, unineen:

Hän makasi nuttura mullassa, vatsan kaari piirtyi puolikuuna vasten taivasta. Liisa hengitti hitaasti, odotti kivun lieventyvän, sormet upposivat multaan. Se mureni hänen käsiinsä, painui kynsien alle.

Oli odotettava itämistä, syntymää, tuleentumista. Kotiinpaluuta. Eräänä päivänä maailma olisi jälleen ehjä. Lapsi kohdussa rauhoittui vähitellen, hitaasti kipu hellitti. Maa tuntui turvalliselta selän alla. Liisa näki taivaan avaran kaaren.

Liisan lohtuna on vain muutama henkilö: pois muuttanut sisko, lähin ystävätär ja Antero, jonka satunnainen apu talon töissä pelastaa pulasta. Näiden ihmisten ja oman peräänantamattomuutensa ansiosta Liisa jaksaa taistella itsensä, lastensa ja talon puolesta. Hän selviää yksinäisyydestään ja talonpidon vaikeuksista voittajana, mutta millaisen perinnön hän jättää omille lapsilleen? Jääkö heille pelkkä kotitalo vai myös lämmin muisto äitinsä rakkaudesta?

Koskiluhdan talon ja pohjalaiskylän elämää 1920-luvulla on houkutus verrata Pentinkulman ja Koskelan torpan arkeen (Täällä Pohjantähden alla III). Eri puolilla Suomea elettiin hyvin erilaisissa ilmapiireissä. Pentinkulmalla toivuttiin sisällissodan haavoista, mutta siellä myös rakennettiin uutta elämää torppien lunastuksen jälkeen. Isonkyrön Palonkylässä kylvettiin, puitiin ja lypsettiin lehmiä kuten ennenkin, eivätkä torppien itsenäistyminen ja hautakummut ole Nivukosken romaanin Isossakyrössä keskiössä. Sen sijaan Amerikkaan paremman elämän toivossa lähteneet ovat; heitä riitti pieneen kyläänkin. Koskelan ja Koskiluhdan pirteissä elettiin tasaista elämää, mutta Liisa joutui kokemaan paljon ankeamman arjen kuin samanikäinen Elina-emäntä, jolla oli perhe ja suku tukenaan – toisin kuin Liisalla, jonka äitikin ”tökki tikulla hänen surujaan”.

Nivukosken teosta voi lukea muiden pohjalaista maaseutua kuvaavien teosten kontekstissa. Myös hersyvä murteen käyttö liittää romaanin Pohjanmaahan. Peräänantamattomana ja määrätietoisena taistelijana Liisa sopii mainiosti esimerkiksi Orvokki Aution romaaneista tuttujen, taloa ylläpitävien, sitkeiden naishahmojen rinnalle. Antti Tuuri tuo Ameriikan raitissa esiin parempaa elämää etsivät rahakkaat miehet, mutta ei sitä kurjuutta, johon kotikonnuille jätetty vaimo joutuu.

Tämän päivän lukija rinnastaa romaanin voimakkaasti viime vuosina ilmestyneisiin itsenäisten, vahvojen naisten kuvauksiin, kuten Minna Rytisalon romaaniin Rouva C ja Johanna Venhon teokseen Ensimmäinen nainen. Suomen kirjallisuudessa, ja varsinkin mieskirjailijoiden romaaneissa, naisten tärkeimpänä tehtävänä on esitetty viisaina vaimoina ja äiteinä oleminen. Tekee mieli kuitenkin kysyä, kuinka paljon romaanitaiteessa on jäänyt sivuun se suuri merkitys, joka naisilla on ollut vastuunkantajina Suomen historiassa läpi vuosisatojen. Vaikka ”koko talo oli miestä vailla” Koskiluhdalla, asiat hoidettiin ja ”tila pysyi suvuus”.

Anneli Niinimäki

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja toiminut Väinö Linnan seurassa eri tehtävissä kolmen vuosikymmenen ajan.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa