KIRJAILIJABLOGI: Poissaolevana omassa elämässään

Enni Vanhatapio: Absentia (Gummerus 2018)

Aava on paennut menneisyyttään Suomesta Lontooseen, jossa työskentelee baarimikkona. Entinen elämä kuitenkin vyöryy niskaan, kun Aavan viisi vuotta sitten kadonneen Kaisa-siskon mies Olavi ottaa yhteyttä ja Aavan järkytykseksi paljastaa saapuneensa Lontooseen pienen tyttärensä kanssa. Näistä asetelmista alkaa Enni Vanhatapion esikoisromaani Absentia.

”Mitä tapahtui Kaisa Lindille?” lukee romaanin takakannessa, ja kirja kiertyykin pitkälti Kaisan mysteerin ympärille. Toisaalta takaumien kautta avataan yhtä lailla mitä tapahtui Aavalle, joka ei ole kadonnut, mutta on hukassa omassa elämässään. Aava on elänyt symbioosissa mielenterveysongelmaisen siskonsa kanssa, kasvanut vinoon yrittäessään pitää siskoaan suorassa. Miten aloittaa itsenäinen elämä siskon kadottua?

Vanhatapion kieli on ilmaisuvoimaista ja omaäänistä. Romaani on dialogivetoinen, ja dialogia ei eroteta muusta kerronnasta perinteiseen tapaan, vaan se soljuu luontevasti muun tekstin seassa. Välillä dialogissa sekoittuvat myös englanti ja suomi, joka kuvaa oivaltavasti ulkomaille muuttaneen tilannetta kahden kielen välissä. Kieli onnistuu myös kuvaamaan poukkoilevuudellaan ja (inho)realistisuudellaan Aavan epätasapainoista mielenmaisemaa.

Romaani näyttää, millaista vallankäyttöä parisuhteisiin ja muihin ihmissuhteisiin voi liittyä. Siinä missä Aava on niin kiinni Kaisassa, ettei saa otetta omasta elämästään, Kaisan kumppani Olavi taas saa elämälleen merkityksen Kaisan ”pelastamisesta”. Kun Kaisa sitten alkaa päästä omille jaloilleen, ei Olavi kestäkään sitä, ja suhteen epäterveys paljastuu karmealla tavalla. Lähes kaikki romaanin henkilöt tuntuvatkin olevan tavalla tai toisella pahoinvoivia, ja liian riippuvaisia toisistaan.

Absentia tarkoittaa poissaolevana olemista, ja tietynlainen poissaolon tunne kulkeekin romaanissa mukana. Aava on poissaoleva omassa elämässään, ei osaa itsenäistyä ja aloittaa omaa elämää ilman siskoaan. Poissaolevuus kuvaa myös kirjan ihmissuhteita, joissa ollaan näennäisesti lähellä mutta silti kaukana. Kirjan nimeä selittää myös kohta, jossa Aavan äiti pohtii, pitäisikö Kaisan katoamiselle tehdä virallinen päätös, julistaa hänet kuolleeksi: ”death in absentia”. Kadonneen omaisille tämän kuolleeksi julistaminen on vaikea päätös, eläähän heidän mielissään ikuisesti toivo siitä, että kadonnut jonain päivänä palaisikin kotiin. Silti se voi olla tärkeää tehdä, jotta läheiset voivat hyväksyä tapahtuneen ja irrottaa siitä, jatkaa omaa elämäänsä.

Romaanissa on myös katkelmia, joissa sukelletaan kauemmas Aavan suvun menneisyyteen näyttäen, että esimerkiksi mielenterveysongelmat usein periytyvät sukupolvelta toiselle. Tämä tuntuu erityisen surulliselta suhteessa Kaisan ja Olavin Siiri-tyttäreen, joka on lyhyen elämänsä aikana joutunut kokemaan suhteettoman paljon pahaa. Siirin hahmo kuitenkin myös tuo romaaniin tarvittavaa valoa: viaton ja vilpitön lapsi antaa toivoa siitä, että tulevaisuus voi olla kirkas, vaikka menneisyyteen liittyykin niin paljon pahoinvointia ja kamalia asioita. Romaanin lopusta jääkin onneksi olo, että sekä Aavalla että Siirillä on vielä elämä edessään, ja että elämä kyllä kannattelee.

Henni Eronen

Kirjoittaja on kotimaisen kirjallisuuden opiskelija ja Pentinkulman päivien korkeakouluharjoittelija.