KIRJAILIJABLOGI: Hilpeän hirveitä hurrikaaneja

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja (Teos 2018)

Maija Sirkjärven novellikokoelma Barbara ja muita hurrikaaneja on hykerryttävä lukukokemus. Novelleja yhdistävät absurdit juonenkäänteet, musta huumori ja leikkiminen kauhun kuvastolla. Kauhu on usein läsnä pikemminkin epämiellyttävänä tunteena, kuin todellisina tapahtumina. Välillä kuitenkin myös veri lentää, ja novellien suuntaa onkin mahdoton arvata. Sirkjärvi tuntuukin nimenomaan leikkivän lukijan odotuksilla. Novelleissa on paljon kauhuelokuvista tuttuja elementtejä: lapsenvahti joutuu naapurin piinaamaksi, ja kaupunkilaispariskunnan auto jättää heidät tielle keskellä kuolleinta maaseutua, jossa he saavat apua oudoilta maalaisilta. Kuvasto on tuttua, mutta juonenkäänteet eivät.

Sirkjärvi törmäyttää novelleissaan arkisen ja kumman saaden näin aikaan oudon, karmivan tunnelman. Mieleen tulee esimerkiksi Akse Petterssonin Q-teatterille viime keväänä ohjaama näytelmä Arki ja kauhu, jossa samaan tapaan yhdistettiin elämän traaginen arkisuus ja kauhuelementit. Novellien parasta antia ovat niiden toinen toistaan kummallisemmat henkilöhahmot. Hahmojen kuvailu myös usein huvittaa: kuulustelutodistajan henki haisee grillatuille pikkuvauvoille, nainen on kuin muoviin pakattu kolmioleipä ja mies kuin kivenlohkare, jonka päälle on vedetty nahka. Absurdius siis toistuu tapahtumien lisäksi myös kielessä.

Teoksen oudoista henkilöhahmoista voisi kirjoittaa loputtomiin. Esimerkiksi Barbaran päähenkilö on 44-vuotias mies, joka asuu siskonsa kanssa, pukeutuu siskonsa valitsemiin vaatteisiin ja tottelee siskoaan kaikessa. Novellin Kolme kuulustelua Mikael Eloton taas on palkannut äidinkorvikkeeksi vanhuksen huolehtimaan itsestään. Perhehuolia? -novellissa viedään Tukholma-syndrooma niin pitkälle, että Ässä-arvasta jättipotin voittaneen pariskunnan kaappaamaksi tullut päähenkilö elelee 15 vuotta kaappauksen jälkeen tyytyväisenä kaappaajiensa kanssa, palvellen heitä parhaansa mukaan.

Kirja tuntuukin naureskelevan ihmisille ja heidän järjettömyydelleen. Useammassa eri novellissa päähenkilö toistelee, miten novellin tapahtumat eivät voi olla totta. Kuten novellin Perhehuolia? päähenkilö sanoo tultuaan kaapatuksi: ”Ajattelin, ettei mikään voinut pitää paikkaansa. Tällaista ei tapahtunut oikeassa elämässä.”. Ja kuitenkin, oikeassa elämässä tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista järjetöntä. Vaikka Sirkjärven novellien tapahtumat ovatkin äärimmäisiä, on niissä aina jotain tuttua, jotain mikä voisi olla totta.

Novellit kommentoivat nykyihmisten pinnallisuutta ja valintojen tekemisen vaikeutta. Novellin Forssa päähenkilö Jiri on ikuinen opiskelija, jonka alavalintoja ohjaavat kyseenalaiset ajatukset: ”Puutarhatieteissä häntä olivat kiehtoneet huumausaineiden kasvatusmahdollisuudet. Konetekniikan hän yhdisti mielessään MacGyveriin.”. Sinä aikana, kun Jiri on vaihtanut alasta toiseen, on hänen veljensä ehtinyt työskennellä 20 vuotta putkimiehenä. Vaimokin on tullut valittua vähän vahingossa, ja tulipa tämä sitten vielä kaksi kertaa vahingossa raskaaksikin. Jiri on kuva ihmisestä, joka ei kuljeta itse elämäänsä eteenpäin, vaan soljuu mukana.

Myös parisuhteet saavat novelleissa osansa sivalluksista. Southern bellen Ansalle aviomies on yhtä arvokas kuin mikä tahansa käyttöesine: ”Kätevintä olisi ollut, jos Keke olisi ollut kaapissa ja aina tarpeen vaatiessa hänet olisi voinut ottaa esiin niin kuin silitysraudan.”. Novellissa Ankerias hääpukua sovittava Astrid taas on löytänyt niin täydellisen miehen, että hän jopa soittaa pianoa nelikätisesti. Mielipiteen kumppanista saa kuitenkin nopeasti kääntymään ventovieras ihminen.

Novelleissa siis piikitellään suuntaan jos toiseenkin, mutta se tehdään aina pilke silmäkulmassa. Novellin Perhehuolia? päähenkilön toteamus uusperheenjäsenistään summaa hyvin kokoelman sanoman: ”Vaikka he ovat hulluja, he ovat silti ennen kaikkea ihmisiä.”.

Henni Eronen

Kirjoittaja on kotimaisen kirjallisuuden opiskelija ja Pentinkulman päivien korkeakouluharjoittelija.