KIRJAILIJABLOGI: Miehen tiellä

Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin (Atena  2017)

”Istuessani tänään maanantaipalaverissa muistin kesäisen päivän kauan sitten, jolloin isoisäni kuoli salamaniskuun. Täytin sinä kesänä kuusi vuotta”, alkaa Jussi Huhtalan romaani Ukkosenjohdatin. Teoksen kertoja Eero on 40-vuotias IT-firman tukihenkilö. Päähenkilö tuntee olevansa jonkinlaisessa elämän taitekohdassa, jossa parisuhde on päättynyt ja työtehtävät ovat tutun rutiininomaisia. Hän on sivustakatsoja, joka on aidon innostunut vain elokuvista ja elokuvien maailmasta. Teoksen kirjoittaja Jussi Huhtala onkin elokuva-alan asiantuntija, Episodi-lehden toimituspäällikkö. Kirjoittajan asiantuntemus tällä alalla tulee hyvin ilmi.

Kerronnan nykyhetkestä palataan menneeseen useissa takaumissa ja unissa. Niissä tuodaan mukaan Eeron lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia ja tärkeitä henkilöitä.

Päähenkilön on ollut koko elämänsä ajan vaikea muodostaa läheisiä ihmissuhteita. Suhde yhdeksän vuotta vanhempaan veljeen Simoon ei ole koskaan muodostunut läheiseksi. Niinpä kun veli pyytää Eeroa lapsensa kummiksi, joudutaan monenlaisiin järjestelyihin, että asia saadaan hoidetuksi. Lapset ovat kuitenkin ne henkilöt, joihin Eero suhtautuu mutkattomimmin ja lämpimimmin eri tilanteissa.

Myös suhde entiseen tyttöystävään esitetään vaikeana, eikä suhde kirjastossa työskentelevään uuteen  tyttöystävään Anniinkaan etene vaikeuksitta. Joka tapauksessa naisystävien elämän käänteiden kuvaaminen tuo romaaniin jännitystä. Anni on kirjan ehkä mielenkiintoisin sivuhenkilö, sillä hänen elämänasenteensa on monimutkainen ja käytöksensä arvaamatonta. Sen sijaan Eeron nuoruuden ystäviin liittyvät tarinat jäävät sitomatta kertomuksen teemaan,  samoin  kuvaus lapsuuden perheestä ja isän liiketoimien epäonnistumisesta.

Kerronnassa keskitytään Eeron työyhteisön kuvaamiseen, mikä onkin teoksen parasta antia. Eeron tyyppisistä nuorista IT-alan miehistä on muodostunut median kautta stereotyyppinen kuva. Teoksessa onnistutaan kurkistamaan tähän maailmaan. Siellä vallitsevat aivan samat työelämän lait kuin vanhemmissakin työyhteisöissä: pomot ovat kieroja kyykyttäjiä, työtoverit juonittelevat omaksi edukseen ja YT-neuvottelut uhkaavat. Eero hakee laiskasti kaveruutta työtovereistaan, mutta yritykset jäävät puolitiehen.

Teoksen kerronta on sujuvaa ja johdattaa lukijan nopeasti sisään tilanteisiin. Vuoropuhelut on rakennettu eläviksi, ja niissä tulee esiin kirjoittajan letkeä huumori.

Mikä sitten lukija jää miettimään suljettuaan teoksen? Loppuluvussa kertoja katselee junan ikkunasta ohi vilistäviä maisemia ja ihmisiä: ”He kaikki olivat matkalla jonnekin.” Nelikymppinen Eerokin jatkaa matkaansa, uutta kohti. Eikö sen pitäisi riittää suunnaksi?

Anneli Niinimäki

Kirjoittaja on  Lauri Viidan kieltä tutkinut filosofian tohtori ja Väinö Linnan seuran hallituksen jäsen.