KIRJAILIJABLOGI: Älä anna kaikkea anteeksi

Laura Manninen: Kaikki anteeksi (WSOY 2018)

”Miten tässä näin kävi? On kesäloman ensimmäinen viikko, onnenpensas valuu vanhan puutalomme portaanpielessä keltaista kukkaa, kivenheiton päässä heilimöivät vihreät viljapellot, aurinko heittää pehmoisia säteitään ja minä makaan kellarikerroksessa leipäveitsi kaulallani.”

Lauran Mannisen omakohtainen esikoisteos Kaikki anteeksi käsittelee vaikeaa aihetta, parisuhdeväkivaltaa. Romaanin päähenkilö, nelikymppinen Laura, tutustuu ja salamarakastuu Mikkoon, joka vaikuttaa aivan täydelliseltä kumppanilta. Mikko on älykäs, herkkä ja hulluna Lauraan. Laura ei voi uskoa onneaan, kun onnistuu pieleen menneiden parisuhteiden jälkeen löytämään tällaisen miehen.

Kuitenkin jo suhteen alkumetreillä Laura huomaa Mikossa outoja piirteitä: mies päivittää heidän parisuhteensa Facebookiin luvatta ja ennen kuin mitään parisuhdetta oikeastaan edes on. Vain muutaman viikon tuntemisen jälkeen Mikko ensimmäistä kertaa kehittää tyhjästä riidan julkisella paikalla aiheuttaen Lauralle häpeää ja hämmennystä. Merkit ovat jo ilmassa, mutta Laura ei halua nähdä niitä. Hän haluaa uskoa mielikuvaan, jonka on jo luonut päässään: mielikuvaan suhteesta, joka kestää, ja kumppanista, jonka vierellä tahtoo pysyä.

Sitten kaikki alkaakin mennä hitaasti mutta varmasti pieleen. Mikon mielenterveyden ongelmat alkavat paljastua, hän on sairaalloisen mustasukkainen, masentunut ja enenevissä määrin aggressiivinen. Sairasta kumppania ei kuitenkaan noin vain jätetä, ja lisäksi Mikolla on kolme lasta, joihin Lauralla on jo syntynyt side. Niinpä Laura alkaa elää parisuhteessa, joka päällepäin näyttää täydelliseltä, mutta jota todellisuudessa leimaa pelko. Kirjassa Mikkoa kuvataan usein luonnonilmiöin: hän on kuin rajunilma, joka voi puhjeta koska tahansa. Ulkopuoliset eivät tietenkään arvaa mitään, kaikki Lauran läheiset pitävät hurmaavasta Mikosta.

Mannisen romaani on todella ahdistava lukukokemus. Väkivaltaisen parisuhteen vinoutunut arki kuvataan niin intensiivisesti, että siihen tempautuu mukaan. Ahdistusta lisää myös ymmärrys siitä, että kirjan tarina voisi olla minun tai kenen tahansa tuttuni tarina. Kuten Manninen kirjoittaa, väkivaltaa tapahtuu kaikissa yhteiskuntaluokissa, kaikenlaisista taustoista oleville ihmisille. Kaikki ajattelevat, että minulle ei voisi käydä noin, myös ne joiden kohdalle väkivaltainen ihminen osuu.  Väkivalta alkaa usein kunnolla vasta, kun parisuhteessa on otettu askel kohti vakavampaa, kuten muutettu yhteen. Niin kirjassakin: Mikon arvaamaton käytös pahenee sitä mukaa, kun muuttolaatikot puretaan yhteiseen unelmataloon ja ihanan arjen tulisi alkaa.

Kaikki anteeksi on romaani, jonka voi ajatella perustelevan olemassaolonsa jo tärkeällä aiheella. Näistä asioista on puhuttava enemmän, jotta yhä useampi ihminen uskaltaisi jättää väkivaltaisen kumppanin ennen kuin on liian myöhäistä. Kuten Manninenkin kirjoittaa romaaninsa lopussa: ”Jotta kierre voisi katketa, tarvitsemme tavallisten ihmisten tavallisia ääniä siitä, miksi niin tapahtuu. Ja tämä on yksi niistä.”. Aihe ei kuitenkaan missään nimessä ole romaanin ainoa ansio, sillä kirja on myös kauniisti ja vetävästi kirjoitettua proosaa. Lauran ja Mikon rakkauden ensihuuma on kuvattu tunnistettavasti, ja kun mukaan vähitellen tulee tummempia sävyjä, kuvaa Manninen edelleen uskottavasti sitä kaikkea hyvää, mitä suhteessa on. Sen myötä on helppo ymmärtää, miksi Laura antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen. Kirja on myös rakennettu toimivasti: heti alussa näytetään, millaisiin kauheuksiin parisuhde on matkalla, ja sen jälkeen tapahtumien kulkua lähdetään purkamaan ensimmäistä kohtaamisesta lähtien. Lukija saa jännittää, milloin asiat riistäytyvät käsistä, ja se tekee romaanista koukuttavan lukukokemuksen.

Romaani sai minut ajattelemaan parisuhdekeskeistä maailmaamme. Mitä kaikkea kannattaa uhrata parisuhteen vuoksi, oli kumppani sitten väkivaltainen tai ei? Laura ei tahdo lapsia ja rakastaa kultturellia helsinkiläiselämäänsä. Silti hän miehen vuoksi muuttaa elämäntyylinsä ja rupeaa äitipuoleksi kolmelle lapselle. Onko parisuhde aina se paras vaihtoehto, se joka tekee ihmisen onnellisimmaksi? Heti kirjan alussa Laura myös tuskastelee, miksi aina epäonnistuu parisuhteissa. On tyypillistä ajatella, että parisuhde on epäonnistunut, jos se loppuu. Tällainen ajattelumalli ja ylipäätään parisuhdetta ihannoiva kulttuurimme voi nostaa kynnystä lähteä jopa vahingollisesta suhteesta.

Kaikki anteeksi on tärkeä kirja, joka jää mieleen pyörimään. Lähisuhdeväkivaltaa kokemattomalle sen lukeminen on ajatuksia herättävä ja ravisteleva kokemus. Samankaltaista polkua kuin Laura tallaavalle taas toivon sen tuovan lohtua. Et ole yksin.

Henni Eronen
Kirjoittaja on kotimaisen kirjallisuuden opiskelija ja Pentinkulman päivien korkeakouluharjoittelija.